Otteluennakko: Lappajärven Veikot - Rauma Lukko
Julkaistu: 15.05.2017 00.00

Otteluennakko: Lappajärven Veikot - Rauma Lukko

Tulevana keskiviikkona Veikkolassa nähdään jälleen superpesistä, kun Lappajärven Veikkojen edustusjoukkue saa vastaansa Rauman Lukon. Joukkueet eivät ole ulkokentillä kohdannut edes harjoitusotteluissa, mutta Halli SM- alkuturnauksessa Raumalaiset veivät tiukan ottelun nimiinsä 2-1. Tulevasta ottelusta povataankin tiukkaa vääntöä sarjapisteistä, vaikka raumalaiset ovatkin ennakkoasetelmissä vahvempia.

Lavettaret on kääntänt viime lauantain kotiavauksessa kärsimänsä tappion opiksi. Joukkue lähtee luottavaisin ja sisuuntunein mielin Lukon kaatoon keskiviikon kotiottelussa. Edustusjoukkueen peli on parantunut jokaisessa pelissä, sillä ulkopeliin on tullut hallipeleissä nähtyä rohkeutta ja varmuutta. Sisäpelistä joukkue on saanut kopinnosto- ja kärjen takana tulevat palot vähenemään. Turhien palojen minimointi on mahdollistanut sisäpelin pyörittämisen laajemmin. Iloisia valonpilkahduksia on muutenkin nähty sisäpelissä, sillä mm. Veikkojen kakkoskärjen sisäpelurit ovat ottaneet vastuutta ja saaneet onnistumisia mailanvarressa laajalti. Kentällemenot ovat olleet hallipeleistä asti lavettarien ongelmakohta sisäpelissä, mutta tuohon joukkue saa lisävahvistuksia uusien pelaajien myötä. Minttu Keltto ja Linda Viita siirtyvät Lappajärven Veikkoihin Seinäjoelta, ja pelaavat jo tulevana keskiviikkona kotijoukkueen vahvuudessa.

Rauman Lukolla on kaksi runkosarjaottelua pelattuna, kun he saapuvat Veikkolan pesäpallostadionille keskiviikkona. Tamperetta vastaan raumalaiset joutuivat tyytymään tappioon, mutta Kempelettä vastaan joukkue taisteli itselleen 2-1 voiton. Rauma on pelannut alkukauden vahvaa, liikkuvaa ja varmaa ulkopeliä Itä-Länsi -lukkarin Jenna Kammi-Rahnaston johdolla. Vierasjoukkueen alkukauden murheena on ollut ennemminkin sisäpeli ja etenkin kotiuttaminen, joka on onnistunut vaivaiset 4/21 viimeisissä kahdessa ottelussa.

Keskiviikon ottelu tuleekin olemaan mielenkiintoinen. Saako lavettaret sisäpelinsä pyörimään? Tuleeko Veikoille ensimmäinen superpesishistorian jakso- tai otteluvoitto? Miten lukkarivelhot saavat sekoitettua vastustajan sisäpeliä? Kumman ulkopeli pitää paremmin vastustajan yritykset?

Tervetuloa paikanpäälle seuraamaan superpesisottelua!


Kuva: Samuli Koivusalo

Seuran uusimmat