Lavettaret voittoon hallissa
Julkaistu: 18.03.2019 00.00

Lavettaret voittoon hallissa

Lappajärven Veikkojen pesisnaiset iskivät avausvoiton toiseksi viimeisessä harjoituspelissä hallikaudella, kun Nurmon Jymy taipui Alajärvellä. Ottelun alkuun LaVe sai hyvän lähdön, vaikka Jymy teki avausjuoksun. Kovaa sivalteleva Ella Mäkelä vastasi tasoittavalla ja heti perään Emmi Vehka-aho puhkaisi kolmosnurkasta hallissa harvinaisen kunnarin ja kahden juoksun arvoisesti.

Nurmo tuli vielä tasoihin Lavettarien pienoisen haparoinnin vuoksi, mutta vieraiden rynnistys jäi siihen. Veikkojen ulkopeli saatiin kuosiin, mikä kesti peli loppuun asti. Vihreäpaidat tekaisivat vielä johtonsa neljään juoksuun, joten kauden ensimmäinen jaksovoitto oli otettu.

Toinen jakso alkoi jälleen hyvin kahdella juoksulla, mutta pelinjohtaja Markku Lassilan mukaan niitä jäätiin sitten mutustelemaan. Keskittyminen ja väärien huuto unohtui. Lavettarien ulkopeli piti kuitenkin hyvin. Ainut miinus ja Jymyn ainoa juoksu syntyi, kun heidän sisävuorossaan viimeistä lyöjää autettiin juoksun teossa.

Vahvasti läpi ottelun vaarallisesti sivaltaneet Jutta Herrala (kaksi lyötyä) ja Emmi Vehka-aho (1+3) iskivät kotiutuslyöntikisassa voittoon tarvittavat juoksut. Vaikka LaVe oli voittanut molemmat jaksot, niin kotari otettiin, koska halliaikaa oli jäljellä. Emmi Peltola lautasen äärellä huolehti tuttuun tyyliinsä siitä, että Nurmo ei päässyt iholle.

-Peli ei ollut hallikauden paras, mutta voitettiin sentään . Otteissamme oli jotakin hyvääkin, mutta teimme virheitä liikaa. Niiden vuoksi sisäpelimme hyvä alku lopahti toisella jaksolla, mutta onneksi ulkopeli parani jatkossa, Lavettarien kolmoskoppari ja kärkietenijä Nea Moilanen (kuvassa) kommentoi pelin jälkeen lyhyesti.

Kuva: Pekka Tuominen

Seuran uusimmat