Maila- Jussit hieman parempi
11.6.2019 20:55 Uutiset / Superpesisjoukkue

LaVe- SMJ 0-2 (2-3,1-3)

Superpesiksen ottelutahti on vilkkaimmillaan. Lappajärven Veikot ja Seinäjoen Maila- Jussit kohtasivat jällen sunnuntaina. Ottelu oli huomattavasti tasaisempi ja jännittävämpi kuin perjantaina käyty edellinen vääntö. Lavettarilla oli mahdollisuus horjuttaa Jusseja, mutta kotiutuksissa ei ollut terävyyttä. Edellisen pelin kaltaisia merkkivirheitä ei nyt sattunut ja ulkopeli oli kunnossa.

Seinäjoki oli hieman parempi luomaan tilanteita, jotka menivät sille 19-11. Niihin nähden samalla kotiutusprosentilla juoksuja iskeneiden joukkueiden paremmuus kallistui vieraille.

Molemmat joukkueet avasivat juoksutilinsä heti ensimmäisessä vuorossa. Liinu Turpela iski välilyönnillä Jusseille avausjuoksun. Ella Mäkelän kopparin eteen suuntautuneella lyönnillä Kaisa Jaakkola toi tasoituksen. Ex- lavetar Roosa Aho ja ottelussa kolme juoksua lyönyt Riina Kerola veivät vieraat kahden juoksun etumatkalle. Veikoilla oli neljännen tasoittavalla mahdollisuus, mutta ainoaksi juoksuksi kolmesta ajosta huolimatta jäi Riina Rantalan polttolinjaan suuntautunut hermopallo, millä Nea Moilanen ehti kotiin.

Toinen jakso alkoi LaVen kannalta hyvin. Ella Mäkelä löi vastustamattomasti linjasta läpi, eikä Kaisa Jaakolalla ollut hätää ehtiä kotiin. Jatkossa Riina Kerola kahdella ja Aino-Kaisa Mantere yhdellä onnistumisella varmistivat vierasvoiton.

Lavettarien palkitut olivat joukkueen juoksujen teosta päävastuussa olleet Ella Mäkelä ja jokeripelaaja Kaisa Jaakkola. Seuraavaksi Veikot kohtaa keskiviikkona Lappeenrannan Pesä Ysit ja torstaina hyvinkään Tahkon vieraissa.

Kuva: Samuli Koivusalo


   
Lisää uutisia
Lady-Pesis
«  Lokakuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
123456
78910111213
14151617181920
21222324252627
28293031
 
Kategoriat