Superpesiskausi starttasi paikallisottelulla
Julkaistu: 13.05.2019 00.00

Superpesiskausi starttasi paikallisottelulla

Sateiset, tuuliset ja kylmät olosuhteet leimasivat äitienpäivän viettoa Veikkolassa pelatussa Superpesisottelussa. Vieraana ollut Lapuan Virkiä sopeutui hyisiin olosuhteisiin ja näytti kotijoukkueelle kaapin paikan. Lavettaret ei päässyt missään vaiheessa haastamaan sarjan ehdotonta mitalijoukkuetta.

Lapua iski ensimmäisessä vuorossa kolme juoksua, mistä LaVe ei enää toipunut. Kolmannessa vuorossa Linda Viidan välilyönnillä Aleksandra Latvala toi pääsarjauransa ensimmäisen juoksun, mikä jäi sitten kotijoukkueen ainoaksi koko pelissä. Pelipäivän aamuna komennon kokoonpanoon saanut Latvala sai myös ottaa vastuun lukkaroinnista Emmi Peltolan loukkaantumisen jälkeen.

Toinen jakso lähti liikkeelle saman kaavan mukaan kuin ensimmäinen. Lapua avasi heti kolmella juoksulla. Lavettarien kolmesta kotiin ottoyrityksestä ei onnistunut mikään. Vieraat napsivat juoksuja yksittäisillä lyönneillä. Veikot pystyi puolustautumaan siten, ettei antanut läpilyönneille sijaa, mutta Virkiän lyöntivalikoimasta löytyi monipuolisia ratkaisuja tilanteiden purkuun. Kotijoukkueen hahmot löytyivät ulkopelistä. Palkitut Riina Rantala ja Ella Mäkelä touhusivat etukenttä- polttolinja-akselilla tehokkaasti ansaiten palkintonsa.

Sarjan pyörähdettyä käyntiin, niin ottelutahti on tiukka. Keskiviikkona Lavettaret matkustaa Jyväskylään Kirittärien vieraaksi. Näin joukkueemme saa testata päivän kuntonsa toista mestariehdokasta vastaan. Seuraava kotipeli pelataankin jo tulevana lauantaina, kun Veikkolaan saapuu vieraita Etelä-Karjalasta. Lappajärvi - Lappeenranta la 18.5. klo 17.00. Tervetuloa!

Kuva: Samuli Koivusalo

Seuran uusimmat