Sarjapisteet olivat niin lähellä
Julkaistu: 19.05.2019 00.00

Sarjapisteet olivat niin lähellä

Lavettarien kauden ensimmäiset sarjapisteet olivat otettavissa Lappeenrannan Pesä Yseiltä, mutta niin vain kävi, että ne matkasivat Etelä- Karjalaan. Pelin ensimmäinen vuoro lupasi juoksujuhlaa lauantai- illan pelistä, mutta mitä pidemmälle edettiin, sitä vaikeampaa juoksujen teko oli.

Ysit aloitti sisältä tehden kolme juoksua hyvin pitkälti kotijoukkueen hermoillessa kiinniotoissa. Nuo kolme annettua juoksua jaksojen aloituksissa tuntuvat leimaavan Lavettarien alkukauden pelejä. Tasoittavalla vuorollaan kotijoukkue sai hengen päälle ja siirsi kärkietenijä Linda Viidan vaivatta kolmoselle, mistä hän sai vapaataipaleen turvin kävellä kotiin.

Jatkotilanteesta jokeripelaaja Sanna Särkijärvi onnistui Superpesisuransa ensimmäisiin merkintöihin juoksun lyöjänä ja tuojana. Riina Rantala toi Sannan lyönnillä tasoitusta ja Ella Mäkelä puolestaan sivalsi hänet kotiin. Ellalle merkittiin myös seuraavassa vuorossa juoksu tuojana Milla Oravasaari. Päättävään vuoroon lähdettiin tasatilanteesta 4-4. Lappeenranta onnistui sitten oikein tekemällä saamaan kaksi juoksua hyvillä lyönneillä ja vei jakson.

Kotijoukkue paransi ulkopeliään toisella jaksolla huomattavasi, mutta vastaavasti sisäpeli yski pahasti. Veikot torjui Ysien kaikki kuusi kotiutusyritystä. Ykköspalot sävyttivät Veikkojen sisäpeliä. Toisessa ja kolmannessa vuorossa kaikki palot syntyivät siihen.

-Ei niillä pitkälle mennä, emäntien parhaana palkittu Milla Oravasaari totesi. Hänen taidokkaat vaihtolyöntinsä onnistuivat täydellisest1, 6/6. Kakkospalkinnon ansaitsi kaksi kotiutusta iskenyt ja hyvin ulkokentällä uurastanut kovakätinen Ella Mäkelä.

Pelit jatkuvat Veikkolassa keskiviikkona klo 18. Vastustajaksi saapuu Rauman Fera. Lavettaret saa viime vuosien luottopelaaja Kaisa Jaakkolan sairauslomalta kuvioihin mukaan. Hän tuo nuoreen joukkueeseen nuoresta iästään huolimatta kokemusta ja osaamista mailan varteen. Joko nyt tärppää? Olethan paikalla!

Kuva: Samuli Koivusalo

Seuran uusimmat