Veikoille ensimmäinen kolmen pisteen voitto kotikentällä
Julkaistu: 07.07.2018 00.00

Veikoille ensimmäinen kolmen pisteen voitto kotikentällä

Lappajärven Veikot nappasi naisten Superpesishistoriansa ensimmäisen kolmen pisteen voiton kotikentällä Veikkolassa. Kauan sitä saatiin odottaa. Raumalta haetut täydet pisteet osoittivat jo, että mahdollisuuksia on vaikka mihin. Hyvinkään Tahko kaatui tiukassa, tunteitakin nostattaneessa värikkäässä ottelussa.

Ottelu alkoi Lavettarien kannalta lupaavasti Roosa Ahon ja Essi Ritolan iskiessä juoksut heti ensimmäisessä vuorossa. Hyvinkään jäätyä ilman juoksua omalla sisävuorollaan, niin kotijoukkue tekaisi toisella yrittämällään kolme juoksua lisää. Emmi Peltola iski välilyönnillä yhden ja vieraat avustivat kahden juoksun verran harhakeitoilla.

Tahko sai vähitellen otetta peliinsä tehden tasoittavallaan kaksi juoksua ja tarkensi ulkopelinsä toimivuutta pitäen Lavettaret kurissa. Jakso huipentui neljännen vuoron vieraiden rynnistykseen, mutta kaksi juoksua eivät riittäneet.

Toisella jaksolla Hyvinkää hallitsi tapahtumia ja näytti vievän pelin supervuoroon. Veikot eivät antautuneet 1-4 tappioasemassakaan. Kävi kuten kevään ensimmäisessä ottelussa Kempelettä vastaan. Viimeisessä vuorossa selkä seinää vasten alkoi loistava rynnistys.

Kotijoukkue sai helposti ajolähdön aikaan, mitä asettui purkamaan jokeri Piritta Kärnä. Hänen maalyöntinsä keskelle kenttää painui takaseinään kahden juoksun arvoisesti. Jatkotilanteesta voittojuoksun kakkospussiin sivalsi joukkueen kuopus Anna Ihamäki. Roosa Ahon lyönti oli myös tarkoin pelinjohdon kanssa suunniteltu. Samasta paikasta ja samasta räpylästä sirvahtaneesta pallosta ratkesi LaVen ensimmäinen kolmen pisteen kotivoitto.

Näitä emäntien suorituksia katseli Hyvinkään pelinjohtaja Antti Yli-Saunamäki aitiopaikalta katsomosta käsin saatuaan punaisen kortin käytyään ylikierroksilla koko pelin ajan.

Veikkojen lukkari Emmi Peltola jatkoi lautasen ääressä hyviä otteitaan ja jatkaa kultakypärässä sunnuntaina Tampereella Lavettarien seuraavassa pelissä. Toisen palkinnon nappasi voittojuoksun iskenyt sieppari Anna Ihamäki, jonka käsi kävi tuhoisasti vastustajan kannalta monta kertaa.

Seuraava kotiottelu pelataan tulevana keskiviikkona 11.7., kun Lapuan Virkiä saapuu Veikkolaan. Peli starttaa klo 18.00. Tervetuloa!

Kuva Tiina Kallio

Seuran uusimmat