Tarmo- LaVe 0-2(1-3,2-3)
Lappajärven Veikkojen Ykköspesisjoukkueen taival naisten Ykköspesiksessä jatkuu voittojen tiellä. Sarjanousija Ikaalisten Tarmo antoi kelpo vastuksen, mutta Lavettaret ei antanut yllättää. Taas saatiin todeta, että kun räpylästä ei anneta juoksuja, niin joukkue pystyy vääntämään kokemuksellaan tarvittavat pinnat.
Sanna Särkijärvi ja Maria Lahti veivät heti avausvuorossa LaVen kahden juoksun johtoon Saana Lahden ja Milla Hakomäen juostessa. Parivaljakko Särkijärvi ja Saana Lahti onnistui vielä toistamiseen vahvistamaan joukkueensa johtoa. Tarmo kavensi vielä ennen viimeistä vuoroa tilanteeksi 2-3, mutta se ei päässyt sitä lähemmäksi.
Toisen jakso alkoi Ikaalisten pienoisella tilanteiden hallinnalla, mutta Lavettaret oli kuitenkin hyvin pelissä mukana. Hyvän pelin pelannut Saana Lahti merkkautti myös lyötyjen juoksujen sarakkeeseen merkinnän iskiessään Elisa Hynyn kotiin. Kotijoukkue Tarmo siirtyi juoksun johtoon toisessa vuorossa.
Veikot lähti viimeisen vuoroon juoksun tappioasemasta päättäväisenä. Kärkietenijä Neea Mattila meni pelissä kuusi kertaa onnistuneesti kentälle, niin nytkin. Hänet siirrettiin vaivatta kolmoselle. Sitten Sanna Särkijärvi iski pelin kolmannen juoksunsa tasoittamalla tilanteen. Seuraavaksi Mari Rintala pääsi tuulettamaan voittojuoksua Aleksandra Latvalan lyömänä.
Saana Lahti liimasi kakkosvahtina palloja laajalla sektorilla. Hän löi juoksun ja toi kaksi. Hyvä peli kokonaisuudessaan häneltä. Toinen palkittu oli Neea Mattila. Veikoista polttavin ulkopelaaja oli sieppari Milla Hakomäki. Sanna Särkijärven kolme lyötyä juoksua toi vakuuttavimman sisäpelaajan meriitin.
Keskiviikkona Lavettaret esiintyy Vimpelin Saarikentällä Pesisfestivaalien ohjelmaan kuuluvassa pelissä. Vastustajaksi saapuu Jokilaakson Pesäkuula, joka taistelee Veikkojen kanssa lohkon kakkossijasta. Odotettavissa on tiukka vääntö pisteistä, mitä kannattaa tulla seuraamaan paikan päälle.
Kuva: Rami Kaunisto