Kirittäret Talent- LaVe 0–2 (3–5, 5–6)
Lappajärven Veikot nousi kolme kertaa takamatkalta taistelemaan voitosta Jyväskylän Kirittärien reservijoukkuetta vastaan ja onnistui nappaamaan tärkeät sarjapisteet puhtaalla kolmen pisteen suorituksella. Kirittäret taistelee kynsin hampain sarjapaikasta. Siitä osoituksena se, että oli saanut illan otteluun kolme Superpesistason pelaajaa. Heistä parhaiten onnistui Sara Kujanen, joka iski kuusi juoksua monipuolisella lyöntivalikoimalla.
Lavettarien avasi pelin hyvin Anni Kankaan keskikenttälyönnillä, mutta emännät tulivat tasoihin LaVen ulkopelivirheiden myötä. Kirittäret siirtyi toisen vuoron päätteeksi 3–2 johtoon Kujasen iskuilla. Tässä tilanteessa lähdettiin neljänteen vuoroon, mihin Veikot tulivat päättäväisenä. Koko pelin hyvin onnistuneet Aleksandra Latvala, Vilja Valkonen ja Saana Lahti saattelivat joukkueensa 5–3 johtoon ennen jyväskyläläisten viimeistä sisävuoroa. Veikkojen räpylä piti ratkaisevilla hetkillä jaksovoittoon saakka.
Toisen jakson kaksi ensimmäistä vuoroa etenivät Kirittärien hallinnassa. Sitten alkoi tapahtua. Veikot nousi kolmannessa vuorossa ensin juoksun takamatkalta harhakeiton, Elisa Hynyn ja Anni Kankaan lyönneillä tilanteeseen 2–4. Tuossa vaiheessa peli näytti selvältä. Kotijoukkueen voimahahmo Kujanen oli kuitenkin eri mieltä ja kotiutti kaksiksi kertaa peräkkäin. Sitten vielä Sanna Ahola löi lusikkansa soppaan vieden emännät juoksun johtoon.
Lavettaret lähti takaa-ajoon vakuuttavasti. Neea Mattila meni juoksemaan. Tiia Jokela ja Milla Hakomäki saattelivat hänet vaivatta kolmoselle. Mailataituri Anni Kangas laittoi sitten loistavan kierrenäpin kolmosrajaan ja tasoitus oli tullut. Ratkaisevan voittojuoksun sivalsi Vilja Valkonen, joka kylmäpäisesti upotti merkatun lyönnin kakkoskopparin eteen. Vaikka peli tuntui tasaiselta, niin tilastot osoittavat joukkueiden tasoeron. Kolmostilanteet kirjattiin LaVelle 23–14, mutta yhden lyöjän, Kujanen, onnistuneet kotiutukset pitivät pelin tiukkana.
Lavettarista palkittiin upeita etukentän narutuksia esittänyt Tiia Jokela, onnistumiset 8/9. Toinen palkittu oli kolme tärkeää kotiutusta iskenyt Anni Kangas. Hän oli myös vakuuttavin sisäpelaaja tehoin kolme lyötyä, kaksi tuotua sekä onnistumiset 6/8. Lukkari Aleksandra Latvala napsi kymmenen paloa vastustajasta ja oli polttavin ulkopelaaja.
Pelitahti jatkuu kiivaana runkosarjan lopun häämöttäessä. Perjantaina 26. heinäkuuta Veikkolaan saapuu Kajaanin Pallokerho kello 18 alkavaan pistejahtiin. Jotkut uutisoinnit Veikkojen seuraavasta pelistä ovat olleet virheellisiä, mutta tämän jutun tieto on oikea. Tervetuloa kannustamaan paikan päälle!
Pelikuva Tero Siivola