Rauma niukasti parempi tasaväkisessä ottelussa
Julkaistu: 27.05.2018 00.00

Rauma niukasti parempi tasaväkisessä ottelussa

Lappajärvi sai kesäisessä lauantaissa vastaansa yhden ehdottomista päävastustajistaan, kun Fera Raumalta saapui Veikkolaan. Ottelu oli alusta asti tiukka, mutta Fera oli lopulta piirun verran vahvempi molemmilla jaksoilla.

Avausjaksolla Fera aloitti oman sisäpelinsä räväkästi. Kärjestä rakenneltiin paloton ajolähtö,joista päästiin kokeilemaan kolmesti kotiutusta. Kaksi ensimmäistä kotijoukkue puolusti, mutta Sini Gripin välilyönnille ei Lavettaret voinut mitään. Lavettarien avausvuoro oli nihkeä, kärkeä ei saatu tehokkaasti liikuteltua ja kolmostilanteet jäivät odottamaan itseään. Toisessa vuorossa kotijoukkueen ulkopeli tiivistyi ja Fera jäi kahdesta kotiutusyrityksestä huolimatta juoksuitta. Lavettaret saivat oman sisäpelinsä auki tasoittavalla vuorolla. Tanja Tuomela iski vaihtotilanteessa läpi ja Jenna Kallio toi tasoitusjuoksun. Kolmannessa vuorossa Fera pääsi jälleen kuskipaikalle. Kun ainoasta kotiutuspaikasta onnistui Janika Lipsula viemään vieraat juoksun johtoon. Kotijoukkueen kolmas sisävuoro oli edellisen toisinto, kun Tuomela iski toistamiseen 1-2-tilanteessa pallon läpi ja Kallio toi 2-2:een. Neljännestä vuorosta muodostui ratkeiseva. Fera sai yhdellä palolla ajolähdön, josta hienossa kevätvireessä oleva Meea Lehtinen niittasi ensimmäisen ja Tinja Töyrylä toisen juoksun siirtäen vieraat 4-2-johtoon. Kotijoukkueen takaa-ajo jäi suutariksi, kun kotiutustilanteet jäivät yhteen, josta syntyi haava kotipesään.

Toisella jaksolla Lavettarien ensimmäinen sisävuoro jäi köyhäksi. Kotiutustilanteita ei pystytty luomaan ensimmäistäkään. Fera sen sijaan sai kuparisen rikki omassa vuorossa, kun Lehtinen onnistui pelin toisessa kotiutuksessaan. Toisessa vuorossa LaVettaret syttyivät pelaamaan. Hyvässä lyöntivireessä ollut Tanja Tuomela iski kotijoukkueen tasoihin Männikön kipittäessä kotiin ja hetkeä myöhemmin Jutta Herrala siirsi 2-1-johtoon Oona Liimataisen tuodessa. Raumalaiset eivät tästä hätkähtäneet, vaan iskivät omalla tasoittavallaa tasoihin ja samalla myös ohitse. Ensiksi Lipsula iski pallon väliin tasoitukseksi ja tämän jälkeen Lehtinen, Töyrylä ja Gripp iskivät juoksun jokainen tilanteeksi 2-5.
Lavettaret ei kuitenkaan lannistunut, vaan lähti päättäväisesti takaa-ajoon. Piritta Kärnän näpillä Männikkö kiirehti 3-5-kavennuksen ja Tuomelan ottelun neljäs lyöty toi kotijoukkueen jo juoksun päähän. Kolmannessa vuorossa Fera jäi juoksuitta. Neljännessä vuorossa Lavettaret tuli tasoihin Kärnän välilyönnillä, mutta lisäjuoksuja ei syntynyt. Neljännen tasoittavalla Fera sai rakennettua ajolähdön Sini Gripille, jonka upea 3-jatkeelle lyöty kumura riitti jaksovoittoon. Pallon karattua maiseemaan lyönnillä syntyi kaksi juoksua jakson loppunumeroiksi 5-7.

- Ottelusta jäi aika tyhjä olo pelin jälkeen. Oltiin omasta mielestäni ihan hyvin pelissä mukana molemmilla jaksoilla. Sisäpelissä tehtiin jaksojen voittamiseen riittävä määrä tilanteita, mutta muutaman nukahdukset ja huonot ratkaisulyönnit vesittivät menestymismahdollisuudet. Ulkopelissä meillä tällä hetkellä on isoja haasteita, liian paljon
annetaan kaverille ilmaiseksi vaihtoja ja juoksuja ja se on se asia mitä pitää pystyä eniten parantamaan, jotta voittoja on mahdollista saada. Oli pelissä tänään hyviä elementtejäkin, että sillä lailla on tiedossa, mitkä asiat pitää parantua jatkossa ollaksemme parempia. Meidän pitäisi pystyä rennompaan peliin, koska mitään paineita ei tarvitse altavastaajan asemassa kantaa, Tuomela summaa Rauma-ottelun.

Palkitut: 1. Tanja Tuomela ja 2. Emmi Peltola

Kuva: Tiina Kallio

Seuran uusimmat