Lappajärvi yllätti Lapuan Veikkolassa
Julkaistu: 12.07.2018 00.00

Lappajärvi yllätti Lapuan Veikkolassa

Keskiviikkoiltana nähtiin Lappajärvellä todellinen jännitysnäytelmä, kun Lavettaret kohtasi Lapuan Virkiän. Ensimmäisellä jaksolla nähtiin sisuuntunut ja päättäväinen kotijoukkue, joka piti vieraat täysin altavastavaajana. Toisella jaksolla osat muuttuivat ja Lapua pelasi vahvaa sisäpeliä parissa vuorossa tehden selvän pesäeron. Ottelun ratkaisu nähtiin supervuorossa, kun kotijoukkue piti ensiksi Lapuan sisävuoron nollilla ja sai itse rakennettua 1-palon ajolähdön, josta ratkaisijaksi nousi Tanja Tuomela.

Ensimmäisen jakson avauvuoroparissa näytti pitkään siltä, että kotijoukkue jää juoksuitta. Juoksu kuitenkin syntyi, kun vieraiden lukkari roiski pari väärää ja Essi Ritola sai lönkötellä avausjuoksun. Lapuan avausvuoro tuotti yhden kotiutusyrityksen, mutta Janette Lepistön yrityksen Lavettarien ulkokenttä hoiti vaivattomasti. Toisessa vuorossa Veikot eivät onnistuneet sisäpelissään. Sen sijaan Lapua sai rakennettua tilanteen Mirka Rintamäelle, jonka välilyönnillä Sanni Syrjälä toi tasoituksen.

Kolmannessa vuorossa oli Lappajärven vuoro siirtyä jälleen johtoon. Kaisa Jaakkolan 2- jatkeen puhkaisu nollatilanteessa tuotti Veikkolan tämän kauden toisen kunnarin. Tämän jälkeen saatiin kaksi yritystä kotiin, mutta ei lisäjuoksuja. Neljännessä vuorossa Lavettaret rakensi jälleen 3-tilanteen ja Piritta Kärnän välilyönnillä Oona Liimatainen toi 3-1-johtojuoksun. Neljännen tasoittavalla Lapua ei saanut aikaiseksi 3-tilannetta ja tämä tiesi sitä, että Lappajärvi oli yllättänyt Lapuan ensimmäisellä jaksolla 3-1-numeroin.

Toisella jaksolla Lapua aloitti vahvasti. Ensimmäisen jakson ainokaisen lyönyt Rintamäki onnistui toistamiseen ja toisen juoksun Veikkojen ulkokenttä lahjoitti harhaheitolla. Lavettarien toinen jakso alkoi sisäpelin osalta murheellisesti ja lyöntikierrosta ei päästy paljoa alkua pidemmälle. Toisessa vuorossa Lapua ei onnistunut sisävuorossaan. Lappajärvi puolestaan onnistui tasoittavassa vuorossaan kaventamaan 1-2:een Kärnän 3-raja lyönnillä.

Kolmannessa vuorossa Lapua laittoi ison vaihteen päälle ja iski useilla hienoilla lyönneillä yhteensä 7 juoksua, mikä oli toisen jakson ratkaisu. Eniten Lavettarien ulkokenttää murjoivat Emma Kiviniemi ja Eveliina Toppari kahdella lyödyllä juoksulla. Kun neljännessä vuorossa ei syntynyt kuin yksi lisäjuoksu Lapualle, niin toinen jakso päättyi selvästi Lapuan hyväksi numeroin 10-1.

Supervuoro alkoi Lapuan sisävuorolla. Ulkopeliotteita terästänyt kotijoukkue piti vieraiden yrityksen vähissä. Lepistölle syntyi yksi yritys, mutta kotijoukkueen linja kesti paineen. Omassa sisävuorossa Lavettaret sai Jaakkolan, Liimataisen ja Männikön johdolla rakennettua ajolähdön, josta Tanja Tuomela onnistui viimeisellä lyönnillään iskemään pallon väliin ottelun ratkaisuksi 2-1 Lappajärven Veikoille. Jälleen yksi yllätystulos näki päivänvalon.

- Täytyy olla erittäin tyytyväinen joukkueen peli-ilmeeseen. Tampere-reissun jälkeen puhuttiin tovi asioista, jotka kuuluvat voittavaan ja itseensä luottavaan pesäpalloon. Niitä asioita saatiin tänään peliin mukaan. Ulkopeli oli ensimmäisellä jaksolla kesän parasta, toisella jaksolla Lapua esitti kolmannessa vuorossa niin vahvaa sisäpeliä, ettemme pystyneet siihen vastaamaan. Supervuorosta taas iso kunnia joukkueelle, joka kaivoi murheellisen toisen jakson jälkeen voittavan peli-ilmeen. Hieno ulkovuoro sai sisävuorossa sitten arvoisensa päätöksen kun ottelu ratkesi ottamattomaan välilyöntiin. Iso voitto ja isot pisteet tulevaa silmällä pitäen. Pelitahti jatkuu kiivaana ja heti perjantaina 13.7. on uusi mahdollisuus kasvattaa pistepotti, kun Lipottaret Oulusta saapuu Veikkolaan. Se olisi kalavelkojen takaisinmaksun aika, tuumii Tuomela loisena voittopelin jälkeen.

Palkitut: 1. Essi Ritola ja 2. Emmi Peltola

Seuraava ottelu: Pe 13.7. klo 18.00 Lappajärvi - Oulu, Tervetuloa!

Kuva: Eeli Hernesniemi

Seuran uusimmat