KOOMIKOT VETIVÄT LAPPAJÄRVI-SALIN TÄYTEEN
Julkaistu: 23.03.2019 00.00

KOOMIKOT VETIVÄT LAPPAJÄRVI-SALIN TÄYTEEN

Lappajärven Veikkojen pesäpallojaosto yhdessä edustusjoukkueensa Lavettarien kanssa järjestivät perjantaina 22.3.2019 naurunystyröitä hivelevän spektaakkelin hotelli Kivitipussa. Juontajamme ja kesän pelien kuuluttajamme, Mikko Taittonen, juonsi illan huuliveikot Toni Jyvälän ja Mikko Vaismaan esiintymislavalle.

”Seuraan itse Stand up -esityksiä paljon, ja siitä lähtikin ajatus ehdottaa seuralle uudenlaista varainkeruutapahtumaa. Järjestelytyöt aloitettiin jo viime marraskuussa, joten tässä olikin hyvää aikaa hioa tapahtumaa kuntoon sekä saada mahdollisimman hyvä ja monipuolinen ilta yleisölle”, tapahtuman päävastuussa ollut Lavettarien kapteeni Piritta Kärnä toteaa.

Markkinointi tapahtui pitkälti nykyaikaisesti somemaailmassa, joka tavoittikin väkeä ympäri Järviseutua. Ennakkolippujen myynti tapahtui tärkeiden yhteistyökumppaneiden avulla, josta seura haluaakin kiittää kaikkia apukäsiä.

-Tiesin, että ennakkolippuja oli mennyt yksityisille henkilöille ja yrityksille hienosti, mutta kyllä h-hetken saavuttua hieman äimistyi, kun katsoi keikkapaikkaa, joka oli viimeisiäkin tuolia myöten tupaten täynnä. Yleisöä oli noin 350 paikalla, järjestäjät hehkuttavat perjantai-illan tunnelmista.

Koomikot Jyvälä ja Vaismaa kommentoivat lähes yhteen ääneen olevansa tyytyväisiä tapahtumaan, sillä väkeä oli paljon ja yleisö lähti hyvin juttuihin mukaan. Meillä itsellä oli ainakin hauskaa. Illan päätähdet olivat myös tyytyväisiä tapahtuman onnistumiseen järjestäjienkin puolesta.

Lappajärven Veikot pesäpallojaosto ja Lavettaret kiittävät!

Toni Jyvälä

Mikko Vaismaa

Mikko Taittonen

Hotelli Kivitippu, Lappajärvi

Japo / Euronics, Alajärvi

InKauneus, Lappajärvi

Popo, Evijärvi

Vimpelin Vapari, Vimpeli

UniQue Branding Oy, Seinäjoki

Talkooväki

Seuran uusimmat