Pisteet tuntutuvat olevan lujassa Lappajärven Veikoilla naisten Ykköspesiksessä. Viime viikon kolmesta ottelusta kertyi vain kaksi pistettä, vaikka jaksot ovat olleet äärimmäisen tiukkoja. Pisteitä on ollut tulossa, mutta loppuhetkillä vastustaja on mennyt edelle.
LaVe- YK 0-1(4-4,3-4)
Ylivieskan Kuula pelasi uudella ilmeellä Lappajärvellä, kun vertaa edellisviikon peliin. Lavettaret takoi juoksuja läpilyönneillä ja voitti Ylivieskassa käydyn kamppailun puhtaasti. Veikkolassa peli eteni tasaisena. Kolmannen vuoron jälkeen LaVe johti Saana Lahden ja Jenna Kallion kahden juoksun sekä harhaheiton turvin 4-2. Kuula tasoitti kuitenkin jakson paloitta, mutta Veikot kokosi rivinsä ja piti tasalukemat. Toinen jakso oli myös tasainen. Vieraat siirtyivät kahden juoksun johtoon, minkä Sanna Särkijärvi ja Saana Kamppinen kuittasivat. Viimeisessä vuorossa kuula karkasi kahden juoksun johtoon. Anna- Eliisa Pukkinen iski vielä pallon väliin, mutta se ei riittänyt kotivoittoon. Kotiutukset koituivat LaVen ongelmaksi. Ylivieska oli niissä tehokkaampi, joskin sen kaksi viimeistä juoksua täytyy laittaa emäntien huolimattomuuden piikkiin. Saana Kamppinen ja Juulia Kuoppala olivat emäntien palkitut. Juulia ja Aliisa Yli- Kortesniemen olivat polttavimmat ulkopelaajat. Sisäpelissä Saana ja Anna- Eliisa olivat vakuuttavimmat tehoin 71% ja 83%.
LaJy- LaVe 2-0(3-2,1-0)
Viikonlopun tuplareissu alkoi Laitilasta selvästi sarjaa johtavan Jyskeen vieraana. Lavettaret ei ole paljon kärkeä jäljessä, jos lainkaan. Voittamisen kammo tuntuu olevan nyt vallalla. Tämäkin peli oli täysin voitettavissa, mutta merkkivirheet sekoittivat suunnitelmia. Veikot sai vain kahdeksan kolmostilannetta, mistä ainoastaan Sanna Särkijärvi löi etenijän kotiin kahdesti. Iida Lastama oli puolestaan emäntien ainoa juoksujen lyöjä kolmella avausjakson onnistumisella, mutta se riitti voittoon. Jutta Kuoppala pelasi palkinnon arvoisesti ja oli polttavin ulkopelaaja lukkari Aliisa Yli-Kortesniemen ohella. Jokerietenijä Anna- Eliisa Pukkinen jatkoi pitelemättömänä kentälle menijänä ja niiasi toisen pystin. Vakuuttavimman sisäpelaajan meriitin kuittasi Sanna Särkijärvi.
Pesäkarhut- LaVe 1-2(2-10,7-2,0-3)
Vihdoinkin voitto. Näin voidaan sanoa. Lavettaret on tuskaillut sisäpelinsä kanssa kahdessa viimeisessä pelissä. Porissa Pesäkarhujen Akatemia antoi kolmessa ensimmäisessä vuorossa tasaisen vastuksen, kunnes päätösvuorossa repesi. Veikot takoi kahdeksan juoksua ja pyöritti rulettiaan vastustamattomasti. Saana Lahti iski lopullisen ratkaisun 1+2 tuottaneella lyönnillään. Ilahduttavaa oli, että useampi pelaaja onnistui kotiutuksissaan. Toinen jakso alkoi Veikkojen osalta hyvin, mutta kolmas vuoro käänsi asetelmat täysin. Pesäkarhujen Nea Lehti löi kaksi juoksua ja Sara Koivikko yllätti Lavettarien puolustuksen läpilyönnillään ajotilanteessa. Näin tilanne oli yllättäen 7-2, eikä LaVella ollut enää eväitä ratkaisuihin.
Seuraava kotiottelu pelataankin Vimpelin Saarikentällä osana pesisfestivaaleja ke 12.7. klo 18.00, kun vastaan asettuu Seinäjoen Maila-Jussien kakkosjoukkue. Tervetuloa festareille kannustamaan Veikot voittoon.
Kuva Sakari Sipilä
19.07.2023 21.54 | Sarjajohtaja Lippo liian kuva luu Veikoille |
15.07.2023 21.51 | Länsi vahvempi Ykköspesiksen arvo-ottelussa |
12.07.2023 21.48 | Tapahtumarikas peli Saarikentällä |
11.07.2023 21.45 | Tasaiset jaksot eivät kartuta sarjapisteitä |
30.06.2023 14.53 | Lavettaret moukaroi Kuulan takakenttää |
22.06.2023 14.49 | Tasaista pelaamista Ykköspesiksessä |