Viimeinen voitelu uutta kautta varten varsin vetisissä olosuhteissa
Naisten YkköspesisJulkaistu: 06.05.2025 10.24

Viimeinen voitelu uutta kautta varten varsin vetisissä olosuhteissa

Vaikka kellit eivät kovin kesäisiltä vaikuta, niin pesissarjat käynnistyvät tällä viikolla. Lappajärven Veikkojen viimeistelysuunnitelmat eivät menneet aivan putkeen. Puolitoista viikkoa sitten oli tarkoitus hakea pelituntumaa Ikaalisten Tarmon vieraana. Pelipäivän kylmän ilman vuoksi hankkeesta luovuttiin.

Viime perjantaina Ikaalinen saapui Veikkolaan, missä ottelua käytiin kolme vuoroparia kaatosateessa. Sen jälkeen, kun mailoja lensi lyöjien käsistä ja kuivaustuokiot venyttivät pelin etenemistä, niin peli puhallettiin turvallisuussyistä poikki.

Viimeistelystä ei jäänyt paljon muuta evästä tulevalle kaudelle kuin kahden juoksun voitto. Lavettaret loi kolme kolmostilannetta, joista joukkueen kapteenisto, Aleksandra Latvala ja Sanna Särkijärvi, kotiuttivat Jemina Mäkisen ja Saana Lahden. Tiivis ulkopeli ja sade söivät Tarmon taistelutahdon.

-Meillä uusiutui porukka puoliksi viime kaudesta. Kokenut runko jatkaa täällä kaudellakin, mikä antaa hyvän pohjan kesää ajatellen. Hyvä porukka on kasassa. Odotukset kauden alkua kohtaan nousevat päivä päivältä. Farmisopimus Lapuan Virkiän kanssa ja Alexandra Scheweleffin kaksoisedustussopimus Mailattarista tuovat nuoria nälkäisiä pelaajia ryhmäämme. Haluamme antaa sille mahdollisuuden kehittyä yksilöinä ja joukkueena. Kun yksilö kehittyy, niin se auttaa koko joukkuetta, pohdiskeli pelinjohtaja Jaakko Kultalahti.

Valmennustiimi Jaakko Kultalahti, Jussi Jänkä ja Piritta Kärnä ovat vieneet porukkaa uuteen kauteen samoin metodein kuten edellisiinkin. Hyvästä työstä ja osaamisesta kertoo se, että neljä viime syksynä Lavettarista lähtenyttä naista pelaa tällä kaudella joukkueensa vakiokokoonpanoissa Superpesistä.

Lappajärven Veikot avaa kautensa paikallisotteluilla. Alajärvellä pelataan lauantaina, ja ensi keskiviikkona Seinäjoen Maila- Jussit saapuu Veikkolaan. Alkavalla kauden joukkueessa jatkavat viime vuoden tapaan Elli Kangas, Maria Lahti, Saana Lahti, Aleksandra Latvala, Neea Mattila ja Sanna Särkijärvi. Tulokkaista osalla on Superpesiskokemusta ja nuorten tai Ykköspesiksen Itä- Länsi edustuksia, joten kovan luokan pelaajia on liittynyt Lavettariin: Emmi Kangasluoma, Elise Lähdemäki, Emma Mustonen, Jemina Mäkinen, Kerttu Peräaho, Jenna Rajala, Saaga Rautionaho ja Alexandra Scheweleff.